Reaktor Hello World API IPA

Reaktor Hello World API IPA
Panimo: "Monkey Monk Brewing Company" (Brouwerij Anders)
Maa: Belgia

Tyyli: IPA
Alkoholia: 6,5%

Pisteet: 3/5
Lyhyesti: Perus-IPA

Aloitetaanpa vuosi 2015 oikein perusarviolla. Tyylinä IPA, jonka maistelin uudenvuodenaattona. Muuten vietän IPAttoman tammikuun. Tipattomuudesta tai 100 päivää ilman viinaa -kampanjoista innostuneita kehotan tutustumaan joko Olutverkon tai Veikko Sorvaniemen vastakampanjoihin. Alkoholin nauttiminen ei ole pelkkää viinan vetämistä, eikä terve alkoholiin suhtautuminen ole mustavalkoinen "on/off".

Reaktor on semmoinen keskisuuri softafirma, jossa eletään kummallisessa harhaluulossa, että töissä pitäisi voida olla kivaa ja kuulemma onkin. Tai näin olen (lähes väsymiseen asti) kuullut erinäisiltä tutuilta, jotka sinne ovat päätyneet töihin. Epäilen sissimarkkinoinniksi, mutta tiedä näistä.

Yksi asia mitä Reaktor on päättänyt työpaikan piristykseksi tehdä on olut. Tai no ei tietenkään itse vaan tilausolutta. Pari vuotta sitten tuli ensimmäinen Hello World -olut, jonka tekijä oli Stadin Panimo. Sitä myytiin myös ilman brändäystä nimellä New Zealand Pacific Pale Ale. Maistoin sen aikanaan Stone'sissa ja se oli oikein mukiin menevä NZ-humaloitu ale. Yksi niistä Reaktoriin soluttautuneista tutuista lähetti pari pulloa uusinta Hello Worldia, käsittääkseni kolmatta, jolla on lisänimi API IPA. Eli Ohjelmointirajapinta IPA. Hulvatonta.

Ihan kivan näköinen pullo paljastaa synkän faktan. Uudempi Hello World on tehty Belgiassa! Firmana on mystinen Monkey Monk Brewing, josta en löytänyt mitään tietoa. Varsinainen panimo on kuitenkin Brouwerij Anders Halenin kaupungista Belgiasta. Pientä moitetta laitan nyt Reaktorin suuntaan. Kotimaisiakin tilauspanimoita kun olisi varmaan ollut.

Olut on melko samea, vaalea, keltainen. Tuoksussa perus-IPA meininki. Jenkkihumalaa siis. Greippiä, pihkaa, mäntysuopaa. Lievä hiivainen ja vihanneksinen tunkkaisuus tulee taustalta.

Suutuntuma on kevyt, vahvuisekseen jopa ohut. Jos olut olisi maultaan kuivempi, ohuus toimisi paremmin, mutta tässä onkin makeahko, jopa hieman belgimäinen hiivainen hedelmäisyys pohjalla, jota humalan sitrus korostaa. Sen päälle täpäkkä katkerointi, joka on aika hyvin tasapainossa makeuden kanssa.

Lasin vajotessa hiivainen vihannes ottaa tuoksussa etukenon ja se rupeaa hieman häiritsemään. Makuun se ei onneksi tule, mutta tulee vähän kotiolutmainen fiilis. Eniten siksi, että vihannesmainen maku on omissa panoissani aina ollut se isoin ongelma. Tilaisin ehkä Reaktorina ensi vuonna eri valmistajalta samalla reseptillä, ihan kokeilun vuoksi. Vahvuisekseen melko laiha esitys, mutta maultaan ihan pätevä IPA. Kevyeksi sessio-IPAksi epäilisin jos sokkona maistaisin. Laitetaan nyt 3/5, vähän armollisesti kyllä menee.

Kommentit

  1. Mutta Monkey Monk Brewing on kotimainen! Lähes. Belgiassa asuvien suomalaisten miekkosten yritys. Uskon että heistä tullaan jatkossa vielä kuulemaan lisää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.