Reittausblogi IPA

Aurinko loi melkoisen
Tequila Sunrise -efektin kuvaan.
Reittausblogin Harri sai toissaviikolla jonkun lievän mielenhäiriön hauskan päähänpiston ja päätti lähettää meikäläiselle maisteluun omaa IPAansa. Mikäs siinä, mielellänihän minä, etenkin kun sitä oli kehunut tekijänsä lisäksi myös Arde. Kaikkihan sitä omia lapsiaan kehuu vaikka vesipäisinä ihmissusina syntyisivätkin, mutta kun naapurinkaan arviosta ei juuri negatiivista näy niin alkaa kiinnostamaan ihan eri tavalla.

Niin, että tämä on nyt sitten ilmaiseksi saatu tuotenäyte. Täten tiedotan, Valvira & Co.

Vähänhän sitä kotiolut-arviot on aina toisinaan ärsyttäviä lukijana, kun ei koskaan pääse itse maistamaan, mutta koittakaa nyt kestää, saatte samaan hintaan.

Tekijän reseptin mukaan Magnum katkerohumalana sekä Centennial & Citra aromipuolella. Ensimmäisen erän sahtimallas oli tosin tähän toiseen erään osin korvattu pale ale ja cara pale ale -maltaalla. Katkeroa 100 IBUa, alkoholia noin 7%. Hyvin tuorettahan tämä toki on, mikä on IPAlle vain hyvästä. Itse asiassa yhtä tuoreimmista oluista jota olen koskaan edes juonut. Eli pullotettu vain 3,5 viikkoa ennen maistamista.

Tumman kultainen samea, oranssi jopa. Tiiviihkö vaahto, joka laakeasuisessa lasissa ei nyt mitenkään hirveän kauan elä isompana, mutta jää kuitenkin pienempänä muutaman millin kerroksena oluen pinnalle loppuun asti.

Aromi on todella mukava, jenkkisitruksinen ja kevyt, vähän havuja. Aavistuksen hiivaisuutta tulee taustalta esiin.

Kevyt, suutuntuma liukuu nopeasti pehmeästä kovempaan. Mutta ei mitään vetisyyttä, runko on oikein toimiva. Maussa mallas ei juuri esittäydy muuten kuin hyvän suutuntuman muodossa. Greippi-sitrusta, katkerointi nousee miellyttävästi. Humalointi ja katkeruus on melko no-nonsense jenkkityyliä, erittäin toimiva.

Mitään kotioluesta odottamiani sivumakuja ei oikeastaan ollut. Jos nyt jotain negatiivista kaivan niin pieni kummallinen saippuainen liukkaus jää huuliin, joka vähän häiritsee loppua kohti.

Vuosia sitten maistettua tutun tekemää hyvää kotiolutta lukuunottamatta, olen maistellut aiemmin ainoastaan omia kotikeitoksiani ja vaikka kääntäisin kuinka paljon kotiinpäin edes sen parhaiten onnistuneen imperial stoutini kanssa, niin pakko se on myöntää, että kyllä tämä ehdottomasti paras maistamani kotiolut on*, pitkällä kaulalla. Ja hyvin pärjäisi monen kaupallisenkin rinnalla. Hienosti on saatu palikat kohdalleen.

Sattumalta muuten pullotin oman (aika erilaisen, Boadicea/Amarillo/Chinook-humaloidun, makeamman) IPAni viikko tämän pullotuksen jälkeen. Ajattelin jo aiemmin ensi maistiasella, ettei sitä paljon kehtaa ulkomaailmaan lähetellä. Sen verran hyökkäävän pistävä katkero** siinä on turhan kovaan runkoon ja aivan tolkuttomaan sakkaisuuteen yhdistettynä, että ei ilikeä. Tämän jälkeen vielä vähemmän.

Hmm... Tästähän on resepti julkisessa jaossa. Jos tekisi tästä oman erän...

*Kaunis Humala tosin toimitti HBF:ssä myös pullollisen omaa APAansa, joten katellaan... :)
**Humalointi olikin se mikä tuossa jutussa eniten pissasi jaloille, monellakin tavalla. Seuraavan kerran parempi.

Edit: I accidentally a word
Edit: I accidentally a sentence

Kommentit