Paluu Juurille, osa 3: Kozel Cerny ("tumma velko")

Kozel Cerný
Panimo: Pivovar Velké Popovice
Maa: Tsekki

Tyyli: Dunkel
Alkoholia: 3,8%

Pisteet: 2/5
Lyhyesti: Makean karamellinen ohut dunkel

Lähipäivinä julkaisen marinaditestin. Testin tiimoilta pullahti juotavaksi asti Velkoa, joten on aika palata taas juurille. Tsekkioluissa oli Suomessa kai jonkinlainen buumi 90-luvun lopulla. Sen perintöjä ovat käsittääkseni mm. Helsingissä S-ryhmän oluthuoneiden neljä tsekkiteemaista kuppilaa Hadanka, Milenka, Hostina ja Poseidon. Buumin on viimein todettu loppuneen, sillä kuppilat muuttuvat skandinaviateemaisiksi Ölhuseiksi. Hostina ehtikin jo muuttua.

Olin vähän liian nuori ottaakseni osaa tsekkien maahan rantautumiseen, mutta ymmärtääkseni yksi suuria suomalaisten suosikkeja olutharrastajapiirien ulkopuolellakin on Velké Popovice -panimon Kozel-lagerin tumma versio (tsekkiläisittäin tmavé, saksalaisittain ja kansainvälisittäin dunkel). Tuttavallisemminhan tämän kaikki tuntevat nimellä "tumma Velko". Olen aina vähän ihmetellyt kutsumanimen juuria kun etiketissä on lukenut niin pitkään kuin muistan julmetun isolla nimenomaan "Kozel", panimoon viittaava "Velkopopovický" on paljon pienemmällä ja vaikeammin huomattavissa. Etiketissä on myös pukki, mutta bockia tämä ei silti ole. Kuva johtuu siitä, että Kozel tarkoittaa pukkia.

Suomeen saapuessaan Velké Popovice on ollut vielä itsenäinen tsekkipanimo, mutta kapitalismi se tapojensa mukaan jyrmyttää eteenpäin niin kuin iso ahne paskainen sika ja panimo päätyi amerikan jättikonglomeraatio SABMillerin haltuun 2002. Alkuperäinen panimo on Velké Popovicessa, mutta nykyään velkoa valmistetaan lisenssillä ties missä. Suomessa myytävät tölkit ovat peräisin Plzeňský Prazdroj-panimolta, eli Pilsner Urquellilta.

Moni tsekkipanimo on nykyään näiden jättien hallussa ja toisin kuin Urquell-arvioissani en voinut pilsner-klassikosta todentaa, dunkeleitten suhteen on megakorporaatioiden pahoista töistä monia esimerkkejä. Monissa jättiläisten omistamissa on nimittäin nimenomaan dunkeleita menty sorkkimaan kaiken maailman väriainein, lisäsokerein ja joissain tapauksissa, herra paratkoon, makeutusaineella. Siis sen sijaan, että käytettäisiin kalliita erikoismaltaita. Lopputuloksena on hyvin päälleliimattu ja teollinen sokerinen imelyys. Kuten sanoin: Iso ahne paskainen sika.

(Saksan oluen puhtauslaki Reinheitsgebotia paljon nykyään parjataan ahdasmielisyydestä, mutta montakohan saksalaista dunkelia se on näiltä säästösäädöiltä pelastanut...)

Velkossakin huhujen mukaan on joskus makeutusainetta ollut. Nyt Velkon tölkissä lukee ainesosissa makeutuslisänä vain sokeri, mutta näihin tölkkimerkintöihin ei ole aina luottaminen (onko e-aineet pakko mainita?). Sokeri voisi hyvällä uskolla kuuluua jopa alkuperäiseen reseptiin. Joissakin paikoin kun sokeria käytetään ihan harkitenkin. Aidot humalat sen sijaan on korvattu "humalavalmisteella" eli suomeksi sanoen uutteella. Joka tapauksessa melko pahojen korporaatioperspanojen uhreja nämä perinteikkäät tsekkioluet ovat viime vuosina olleet ja tässäkin vähän arpia näkyy.

Koska sarjan nimi on Paluu Juurille, pitää selittää myös omat taustat olueen. Kozel on klassinen "käännytysolut", jolla ihmisen voi saada juomaan olutta tai "erikois"olutta. Se on erittäin helppo lähestyä, eikä siinä ole mitään julman voimakasta mikä löisi aloittelijaa salakoukulla vatsaan. Oli loppuvuosi 1999 ja olin armeijasta lomalla ja bileissä. Olin hiljattain viimeisen vuoden aikana oppinut pikkuhiljaa viimein juomaan olutta (siiderin ja limuviinan sijaan). Ulkopaikkakuntalainen kaveri (terve Ilkka!) ihmetteli jossain vaiheessa iltaa, että enkö muka ollut koskaan juonut "Velkoa". Sehän on parasta olutta ikinä! Maistoin, pullon suusta. Olutta joka maistui limsalle! Voiko olut maistua tältä? Kipinä jäi. Velkosta tuli suosikki bulkkilagerin vaihteluksi hyväksi toviksi.

Muutamaa vuotta myöhemmin Prahassa olin jo aloittelevassa* oluenmaistelumoodissa. Samalla reissulla millä tutustuin jo mainitsemaani Pilsner Urquellin ihmeellisyyteen, tuli maisteltua monta tummaa tsekkiläistä. "Kruso" ja "Staro" olivat hyvin edustettuina kaikkialla. Kiroilutti kun Velkoa ei ollut missään hanassa, hädin tuskin sitä näkyi pulloissakaan. Prahan parhaaksi olueksi kuitenkin julistettiin yhdessä voimin tumma "Tmavý Lezak"-niminen ööli eräästä keskustan ravintolasta. Kotona sitten selvisi, että Tmavý Lezak tarkoittaa tummaa lageria. Armottomalla internettauksella selvitin mitä oluita ko. ravintolassa tarjoiltiin. Ravintolan tumma lager oli kuin olikin tumma Velko.

Sittemmin makuaistin kehittymisen, dunkeliin ajoittaisen tylsistymisen ja yllämainittujen laatutekijöiden takia ei ole juuri Velkoa tullut juotua kuin hyvin satunnaisesti. Todella arvioimalla en sitä ole juonut varmaan koskaan.

Tuoksu on makean karamellimaltainen ja metallinen. Melko teollinen. Ei juuri muuta.

Suutuntuma on valju ja ohut. Liukas. Maku karamellisen makea, mutta ei niin päälleliimatun sokerinen, mitä monessa tsekkitummassa etenkin tölkkiversiona tuppaa olemaan. Humalointia on juuri sen verran, ettei makeus pääse ihan hyppimään nenille.

Helppoa Velko on edelleen. Maukkaampaa ja selkeästi erilaista kuin peruslager. Ikävä kyllä tölkkivelko ei ole sitä herkullista karamellisen makeaa ja täyteläistä, hieman paahteistakin tsekkidunkelia, mitä muistan Prahassa juoneeni. Varteenotettava "käännytysolut" tämä edelleen on, etenkin ihmisille, joille peruslagerinkin katkeruus tökkii. Kovin hyvä dunkel Kozel Cerny ei silti tätä nykyä ole, ainakaan tämä tölkkikama. 2/5, ja siinä on vähän nostalgiarakkautta mukana.

*Tämä tapahtui 2004, samana vuonna ostin ensimmäisen olutkirjani ja join ensimmäisen todella päräyttävän oluen (siitä myöhemmin lisää). Olin aloitellut maistelemaan oluita jo parina edellisenä vuonna, mutta järjestelmällisempää siitä tuli tuolloin. Heinäkuussa voinkin vietellä olutharrastukseni 10-vuotispäiviä.

Kommentit